22.9.14

Ravello ja Amalfi

Ravello on yksi upeimmista kaupungeista Amalfin rannikolla. Sieltä monet matkaoppaiden kuvatkin on otettu.

Kysyimme Italian matkallamme hotellissamme yöpyneeltä paikalliselta liikenaiselta, minne mennä. Hän sanoi hyvin päättäväisesti, että Ravelloon. Pakko oli sitten kivuta yhä korkeammalle.

Kipuamisesta tuli kuitenkin hauska retki, kun saimme rannalla tavatuilta ruotsalaisilta kyydin. Unohdin jännittää äkkipudotusta alas, kun yltiösympaattinen ruotsalainen kaveripari kertoi tarinoita parhaista reissuistaan.

He olivat onnekkaasti varanneet yhden hotelliyön kaupungista. Meitä harmitti myöhemmin, ettemme olleet tajunneet tehdä samoin.

Päiväretkikin oli silti toimiva. Kävimme ensin tutustumassa vähintään 1000-luvulta olevaan Villa Cimbronen puutarhaan.

Sen yhteydessä on varsin fiini 17 huoneen hotelli, jolla on vieraille oma helikopteri sekä yhden Michelin-tähden ravintola Il Flauto di Pan. Paikalla on aiemmin sijainnut luostari.

Greta Garbo on vieraillut villassa keväällä 1938. Kyltin paikka.

Voin melkein kuvitella ruotsalaisen näyttelijän altaan äärelle.

Cimbronen puutarhasta avautuu yksi parhaista näkymistä merelle.

Näköalatasanteen, Terrace of Infinity, keskellä on korkean paikan testi. Alla ei ole mitään.

Paitsi tietenkin edestakaisin suhaavia veneitä.

Roomalaisen mytologian viljan ja kasvillisuuden jumalatar Ceres tervehtii pienen temppelin sisällä.

Ravellon kapeilla kujilla kävellessämme huomasimme rinteessä luomutarhan.

Näimme paikan jo menomatkalla toiseen suuntaan. Takaisin tullessa tiesin, että tämän puutarhan ravintolassa haluaisin syödä lounaan.

Saimme näköalapöydän Villa Maria -ravintolasta ulkotasanteelta. Hieman pilvistä, mutta onneksi ei satanut.

Tilasin kaniinia, koska sitä saa niin harvoin Suomessa hyvin valmistettuna.

Sen kylkeen otin puutarhan omia munakoisoja.

Aperitiiviksi bellini puutarhan luomupersikoista. Maistui samalta kuin Venetsiassa Harry's barissa, jossa juoma on keksitty.

Amalfin alueella keramiikkataiteilijat taitavat elää leveästi. Joka paikka on kyltitetty käsinkoristelluilla laatoilla ja pienet keramiikkatehtaat ovat turistinähtävyys.

Limoncelloon törmää kaikkialla.

Tämä on kuitenkin syy, miksi harmittaa, ettei tullut varattua hotellia Ravellosta. Ja miksei ymmärretty varata konserttilippuja Ravellon kuuluisalle musiikkifestivaalille.

Villa Rufolon päälava on yksi huikeimmista. Älä googleta, jos tekee pahaa tietää, ettet pääse kuuntelemaan musiikkia tällaisissa maisemissa.

Laskeuduimme aurinkoisempiin maisemiin Amalfin kaupunkiin, josta koko rannikko on saanut nimensä.

Kuumana päivänä tuoreista sitruunoista, sokerista ja jäästä tehty granita kelpasi.

Sitä myi todella iloinen kaveri vanhanaikaisen näköisestä granitakärrystään.

Amalfista tuli mieleen Nizza. Paljon pienempi se tosin on, mutta yhtä lailla täynnä turisteja.

Aukio johdatti meitä syvemmälle kaupungin uumeniin.

Aukion lähellä on suklaastaan kuulu Cioccolato Andrea Pansa. Tuomiokirkon vieressä on myös vuonna 1830 avattu Andrea Pansa -kahvila.

Paikka tekee suklaansa itse kirkon lähellä. Tehtaassa olisi saanut vierailla, mutta se oli ehtinyt jo sulkeutua.

Ja kuten talvella kuulin, laadukkaat italialaispaikat alkavat siirtyä pozzetti-vitriineihin.


Otimme jäätelöt. Suklaa ja pistaasi olivat niin taivaallisia, että jaoimme vielä kolmannen coppan yhdessä.

Ricottajäätelö ei sen sijaan uponnut, vaikka ajatus olikin hauska.

Eniten ihastuin myyntitiskiin upotettuihin vanhoihin konvehtimuotteihin.

Olen ostanut muutaman samanlaisen aiemmilta matkoilta ja raahannut painavat muotit kotiin. Nyt ei kuitenkaan tärpännyt, eivät myyneet näitä.

Chilin myyjä oli vitsikkäällä päällä.

Tämän pidemmälle aitoon amalfilaiseen elämään emme päässeet.

Ravellon ja Amalfin jälkeen olin varma, että päiväretket mutkikkailla teillä riittävät. Päätimme kuitenkin käydä vielä Positanossa, joka oli omalla tavallaan upea.

Lue muut Amalfin rannikon matkan jutut: Osa 1 (Rooma, Praiano) ja osa 3 (Positano, Praiano, Sorrento).

Ei kommentteja: