30.12.14

Grilled cheese Chefin innoittamana

Grilled cheese jäi Chef-elokuvan jälkeen mieleen kummittelemaan.

Chef on törkeän hyvännäköisiä ruokakuvia tihkuva hyvän mielen filmi, jossa Twitterin ylivilkas "piilomainonta" alkoi hieman tökkiä. Ehdottomasti kuitenkin katsomisen arvoinen vuoden paras ruokaleffa.

Vaikka veden kielelle nostattavia kohtauksia oli useita, jäi tavallinen juustoleipä kovimmin syyhyttämään. Sen videoresepti on ilmeisesti lopputekstien jälkeen eli lähdimme liian aikaisin pois, mutta onneksi se löytyy netistä. Myös leffan varsinainen minuutin pituinen juustoleipäkohtaus on nettiin jo päätynyt.

Amerikkalaisissa sarjoissa aina välillä vilahtava grilled cheese on aina jäänyt meillä kotoisampien lämpimien leipien jalkoihin. Jostakin syystä sen tekeminen on tuntunut hankalammalta, vaikka käytännössä siinä on vain juustoa leivän välissä.

Ei kuitenkaan miten vain lätkäistynä, sillä juustoa tulee olla leivän välissä riittävästi, ja sen tulee venyä ja vähän tursua rapean leivän reunoista houkuttelevasti.


Lontoossa taisin kerran tilata grilled cheesen, mutta muuten tämä loistava, vähän rasvaisa välipala asteli elämääni nyt. Ehkä juuri oikeaan aikaan pakkasen paukkuessa joulun välipäivinä.

Kelpaisi hyvin myös uuden vuoden viettoon joko myöhään aattoyöhön tai ensimmäisen päivän kävelyn jälkeen.

Grilled cheese sandwich

4 paahtoleipäviipaletta
2-4 dl raastettua juustoa (esim. gruyère, cheddar, parmesan)
Voita
Öljyä paistamiseen

Voitele paahtoleipien toinen puoli kokonaan. Laita pannulle öljyä ja leivät voipuoli alaspäin öljyyn paistumaan. Anna hetken ottaa hieman väriä kuumalla pannulla, mutta ei tummua liikaa.

Nosta raastettu juusto kahden leivän päälle ja laske lämpö keskitasolle. Voit hieman painella juustoa kasaan niin, että sitä on tasainen kerros koko leivällä. Itse laitoin juustoa noin 1,5-2 sentin korkeudelta eikä ollut yhtään liian paljon tai vaikea sulattaa. Nosta juustottomat leivät päälle voinen puoli ylöspäin.

Kun juusto alkaa sulaa, se painuu hieman kasaan ja tarttuu leipiin kiinni. Seuraa silloin alla olevan leivän tummumista nostamalla sitä välillä, jotta se ei kärähdä. Käännä leivät kerran, jotta toinenkin puoli saa väriä.

Leikkaa leivät kolmioiksi ja nauti heti.

Sivuhuomautus

Leffassa juustoa laitetaan viipaleittain leivälle, mutta tutkittuani asiaa netissä löytyi käsityksiä siitä, että raastettu juusto sulaisi nopeammin. Käy järkeen. Vähän nimittäin arvelutti leivän kärähtäminen ennen juuston sulamista. Siinä saikin olla hieman tarkkana ja ainakaan raastaminen ei huonontanut lopputulosta. Viipalointikin silti varmasti käy.

Ostin kaupasta kimpaleen oranssia cheddaria kaapissa olleen Västerbottenostin pariksi. Hyvää tuli, vaikka jätin kolmanneksi ajatellun gruyèren pois.

Ei kommentteja: